Tapamme toimia

Kainuun piiri on Metsästäjäliiton jäsen. Piirin jäseniä ovat metsästysseurat jäsenineen sekä piirin henkilöjäsenet. Kainuun piirissä on jäseniä noin 4800 kpl ja jäsenseuroja 102 kpl.

Vaikuttaminen lähtee seuroista

Metsästäjäliitossa toimii noin 2600 rekisteröitynyttä yhdistystä, metsästysseuraa. Seurojen toimintaa perustuu seuran sääntöihin ja yhdistyslakiin. Seura voi vaikuttaa liiton päätöksentekoon nimeämällä edustajat Metsästäjäliiton piirin vuosikokouksiin tai esimerkiksi tekemällä aloitteita, jotka käsitellään ensin piirihallituksessa ja viedään sen jälkeen liittokokoukseen. 

Piirit huolehtivat paikallisesta toiminnasta

Metsästäjäliitolla on 16 piiriä, joiden toiminta-alue kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Piirit ovat liiton toimintaperiaatteisiin sitoutuneita itsenäisiä, rekisteröityjä yhdistyksiä. Kussakin piirissä on toiminnanjohtaja ja piirihallitus. Kainuun piirin toiminnanjohtaja on Juhani Voutilainen.

Liittokokouksessa teemme tärkeimmät päätökset

Metsästäjäliitossa korkeinta päätäntävaltaa käyttää kahdesti vuodessa kokoontuva liittokokous. Kainuun piiri saa lähettää kokoukseen yhden edustajan  jonka valtakirjan äänimäärä perustuu piirin jäsenmäärään. Liittokokouksessa hyväksytään talousarvio ja toimintakertomus sekä tulevan vuoden budjetti ja toimintasuunnitelma. Liittokokous myös nimeää liittohallituksen. Kainuun piirin liittokokousedustajana oli vuonna 2019 Juhani Voutilainen. 

 Liittohallitus toteuttaa liittokokouksen päätöksiä

Liittohallitus hoitaa liiton omaisuutta, päättää palkattavasta henkilökunnasta sekä tukee piirihallitusten toimintaa. Liittohallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 16 jäsentä sekä heidän varajäsenensä. Kainuun piirin edustajat liittohallituksessa ovat Harri Käsmä ja hänen varajäsenenään Juhani Voutilainen.